Mä olen ollut kaks vuotta, siis kaks vitun vuotta bulimian ja anoreksian kourissa. Mä olen päättänyt jotakin- mulle on todettu vaikea masennus, miksi siis kuormittaa elämää murehtimalla syömisistään. Saan paljon kehuja vaikken itse niitä sisäistäkkään, jumalauta, mä olen kaunis. Mulla ei ehkä ole littanaa vatsaa tai näkyviä luita, mutta tiedättekö mitä? Mä olen liian vahva sortumaan enää nyky-yhteiskunnan sairaisiin kauneusihanteisiin.
Joten tahdon sanoa tämän kaikille, jotka eivät uskoneet minun parantuvan syömishäiriöstä:
Haistakaa vittu.
Ja tämän sanon kaikille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä kahden vuoden ajan:
Tuhlaatte elämäänne. Jokaisen päivän, voisitte käyttää jollain muulla tavalla, kuin murehtimassa, että onko 500 kaloria päivässä liikaa. Mä olen menettänyt paljon elämästäni ja mielenterveydestäni tälle, ja voin kertoa, että kykenin hankkimaan apua, tehkää tekin niin. Vasta kun makaatte letkuruokinnassa kykenemättöminä normaaliin toimintaan, on liian myöhäistä.
Joten se on hyvästit. Meikä lähtee syömään pizzaa.
Ja ottakaa siitä kokovartalokuva minusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti