maanantai 22. syyskuuta 2014

Jatkuva nukkuminen.

Aamu lähti hyvin käyntiin kupilla vihreää teetä ja isolla vesilasilla. Muutaman aamuröökin voimin, pääsin koululle saakka. Koulussa söin vihersalaattia ja kalapuikon, jossa on siis 185 kaloria ! Jos olisin ikinä tiennyt, en olisi koskenutkaan siihen. Kotiin päästyäni muutaman tupakan kautta, söin sämpylän, joka sisälsi yli 150 kaloria. Se ei olisi ollut niinkään paha, mutta itsekuri petti ja menin napostelemaan viikonlopulta jäänyttä suklaata ja sipsejä ja neljä riisikakkua joiden päällä oli hunajaa. Riisikakuista itsestään tuli jo 104 kaloria. Olin todella vihainen itselleni, syystäkin. Nyt pääsemme kuitenkin ongelman ytimeen: voisin nukkua koko päivän. Ehkä joskus viiden aikaan menin lepäämään sängylle ja nukahdin, heräsin vähän ennen seitsemää. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Talossamme on homeongelma, joka aiheuttaa minulle jatkuvan väsymyksen. Hyviä puolia on, etten väysyneenä jaksa syödä. Tässä minä nyt makaan, kissa ihanasti sylissäni, ihaillen auringonlaskua ikkunasta. Päivän kokonaiskalorisaanti on jotakin 500, joka olisi hyvä ilman tuota napostelua.

Hih, katsokaa tuota ihanaa inspiraatiokuvaa!

Huomiseen, Nichi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti